Valaise kotisi

Päivät lyhenevät, ja kodin valaistuksesta tulee sitä mukaan tärkeämpää. Hyvässä sisävalaistuksessa on tärkeää niin toimivuus, kuin myös tunnelmallisuus – annamme vinkkejä molempiin.

Valaise kotisi

Valitse suomalaisiin olosuhteisiin toimiva valaistus


Niin kuin sää ja lämpötila, myös valo-olosuhteet vaihtelevat Suomessa vuodenaikojen mukaan. Sateisina, pimeinä ja pilvisinä vuodenaikoina voi moni meistä olla riippuvaisia keinovaloista. Ei vain siksi, että näemme paremmin, mutta myös siksi, että saamme päivittäiset hommat tehtyä. Valaistus on myös tärkeää mukavan ja lämpimän tunnelman saavuttamiseksi.






Käytännöllinen valaistus keittiössä


Keittiö on usein kodin monitoimihuone, jossa niin kokataan, tehdään läksyjä kuin myös vietetään aikaa yhdessä. Toisin sanoen, keittiö tarvitsee erilaisia valaistuksia. Avainsana on himmentimet: himmentimet antavat hyvät mahdollisuudet työvalojen ja tunnelmavalojen säätelyyn.


Keittiönpöydän yläpuolelle voi olla viihtyisää asentaa koristevalaisin, kun taas keittiön työtasojen ja lieden yläpuolille kannattaa asentaa käytännölliset valot. Yläkaappien alle asennetut spot-valot antavat taas hyvän valaistuksen ruoan valmistukseen.



Integroidut valot keittiössä, tumman lavuaarin yläpuolella.

Keittiöön voi asentaa kauniit integroidut valot yläkaappien alle



Valaistus, joka tekee käytävistäsi tilavamman tuntuiset


Eteisen ja käytävät voi valaista monelle tapaa, mutta on hyvä varmistaa, että valoa on tarpeeksi. Jos käytävä on kapea tai maalattu tummalla värillä, voi väärä valaistus tehdä siitä vielä kapeamman.


Jos käytävässä on tilaa vaatekaapille, kannattaa varmistaa hyvä valaistus - jotta takkeja ja pipoja ei tarvitse etsiä pimeässä. Liikuteltavat downlightsit ovat hyvä mahdollisuus valaistuksen vaihtelemiseksi.



Olohuoneen valaistus


Olohuoneessa usein rentoudutaan nojatuolissa hyvän kirjan kanssa tai sohvalla televisiota katsoen, ja se on siksi yksi huoneista, jossa vietetään eniten aikaa. Se on myös huone, jonka järjestystä muutetaan usein, joten oikea valaistus on silloin tärkeää.


Yleisin virhe olohuoneen valaistuksessa on se, että sitä on ihan liian vähän. Muista siksi yhdistää hyvä päävalonlähde, kuten downlightsit katossa sekä yksittäiset valot, kuten lattialamput ja lukuvalot nojatuolin vieressä.




Taulutelevisio seinällä ja TV-taso alla, nurkassa nojatuoli ja laittialammpu, katossa spottivalot kiskoilla.

Kylpyhuoneen valaistuksen turvallisuus


Kannattaa miettiä, miten tärkeitä erilaiset valaistusmahdollisuudet kylpyhuoneessa ovat. Esimerkiksi aamutoimet vaativat useimmiten eri valaistuksen, kuin kylvyssä rentoutuminen.


Välttääksesi varjoja, tulee peili valaista lämpimällä valolla sen molemmilta puolilta. Veden ja sähkön huono yhteensopivuus pitää myös huomioida, joten muista kysyä ammattilaiselta kylpyhuoneen valaisimien hyväksyntää.



Tunnelmallinen valaistus makuuhuoneessa


Makuuhuoneessa valaistusmahdollisuuksia on lukuisia, mutta keskitytään siihen, että huoneen tulee tuntua itsestäsi mukavalta. Kattolamppu voi olla sekä kaunis, että valaista huoneen hyvin. Jos pidät sängyssä lukemisesta, voit ostaa mieleisesi lukuvalon yöpöydälle.



Valoja asentaessa tulee muutama asia pitää mielessä


Lyhyesti kerrattuna on kaksi tärkeää asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä, kun suunnittelet kodin valaistusta: riittävä valo ja mahdollisuus säätää valaistusta. Muista myös, että kylpyhuoneen värit sekä seinien, lattioiden ja kattojen materiaalit vaikuttavat valaistukseen ja ne on myös hyvä ottaa huomioon. Voit vapaasti käyttää erilaisia valaistuksia luodaksesi vaihtelua ja tunnelmaa.




Löydä luotettava sähköasentaja


Me Remppatorissa autamme löytämään luotettavan sähköasentajan kotisi sähkötöille. Katso lisää täältä.

Julkaistu 13. heinä 2023, 08:15

Päivitetty 15. helmi 2024, 12:18